Kirjaudu

Hengenpelastuksesta palkitut nuoret

  • Published in UUTISET
  • Read 5615 times

Kainuun pelastuslaitos palkitsi puolankalaiset ysiluokkalaiset, Jani Pätsin ja Teemu Hyttisen, kesäkuisesta pelastustyöstä. Seurakunnan leirikeskukseen kantautui Auhojärveltä avunhuutoja.

– Mies oli mennyt veneilemään, hän oli pitkän päivän kalalla. Kun avunhuutoja rupesi kuulumaan, niin siitä pää ensimmäisenä kolme poikaa, minä, Jani ja Eetu läksimme miestä pelastamaan, kertoo Teemu Hyttinen.

– Automaattisesti se meni, sitä vaan tuli tehtyä. Melko kiirehän siinä oli, pahemmin olisi saattanut käydä, jos emme olisi menneet. Vesi oli kylmää, muistelee Jani Pätsi.

Poikien toiminta kesäkuun alun vesionnettomuudessa saa Kainuun Pelastuslaitoksen palomestari Raisa Korhoselta kiitosta.

– Toisen hengen pelastaminen ei ole jokapäiväistä. On valitettavaa, että tänä päivänä ihmisten toiminnassa on välinpitämättömyyttä. Saatetaan nähdä esimerkiksi liikenneonnettomuus ja soitetaan hätäkeskukseen, mutta ei mennä paikalle. Pojat ovat toimineet aivan oikein. He ovat menneet ja tehneet sen, mitä on pitänytkin tehdä, kehuu Korhonen.

Veneen avulla rantaan

Veden varaan joutunut mies oli pelastajien mukaan paniikissa.

– Olihan se kiitollinen, kun henki pelastettiin, hätä oli kova, sanoo Teemu Hyttinen.

– Veneessä olimme. Teemu ja Eetu nostivat miestä vaan ei saatu ylös. Veneen keulassa vietiin mies rantaan. Sehän hirveesti kiitteli. Veimme sen portaille, ja ambulanssi tuli, kertoo Jani Pätsi.

Teemu ja Eetu nostivat miestä vaan ei saatu ylös. Veneen keulassa vietiin mies rantaan.
– Jani Pätsi
Pelastetun miehen omaiset seurasivat tilannetta rannalta.

– Oli vähän pahalla päällä se talon emäntä sille miehelle, kertoo Teemu Hyttinen.

Harvaan asutussa Kainuussa välimatkat ovat pitkiä. Siitäkin syystä puolankalaisten nuorten toiminta oli esimerkillistä.

– Oma toiminta on ensiarvoisen tärkeää, että autetaan, jos nähdään, että jollain on hätä, sanoo palomestari Raisa Korhonen.

Teemu Hyttinen on osallistunut aikaisemmin kasiluokkalaisille tarkoitettuun Nou hätä! -pelastustaitokampanjaan.

– Oli siitä tietenkin hyötyä, että osasin katsoa, onko kaikki kunnossa.

Last modified onmaanantai, 19 tammikuu 2015 08:14
PELASTUSTOIMI YHTEYSTIEDOT
MATERIAALIPANKKI TOIMIPISTEET

KAINUUN PELASTUSLAITOS - Kajaani toimipiste, Opintie 1 87100 Kajaani, Puh. 08 6155 3100(vaihde)- Fax: 08 6155 3101 - Sähköposti: etunimi.sukunimi@kaipe.fi

Kirjaudu or Sign up